Sistustuksen osalta alkaa hommat olla loppusuoralla. Takaseinä sai mahonkivanerista uuden ilmeen, pentteri uudistui kokonaan, jääkaappi muuttui arkkumalliseksi ja uudet patjat ja sohvan pehmusteet odottelevat asennusta.
Koska vene oli alkujaankin hankittu puolivalmisteena, monet yksityiskohdat olivat eri lailla toteutettu kuin veistämön toimesta. Niinpä sisustuksen suhteen ei juuri veistämön värimaailmaa noudateta, vaaleat värit tuovat ihmeesti väljyyttä tiloihin. Levy-Jaati sahaili tasot, etusarjat ja ovet laminaattipintaisesta vanerista, laatikkojen rungot kasailin paikan päällä.
Veneen pohjaan ja kylkeen jäi kolme ylimääräistä hapantunutta läpivientiä. Hion niistä laipat pois, väänsin läpiviennit irti ja hioin lasikuidun lähes läpi asti kupille. Sitten vaan kuitua ja hartsia kunnes pinta oli tasalla kyljen kanssa. Myös kipparin penkin kalusteet lensivät pihalle, laatikot tulee uutta desingiä ja jääkaappi vaihtuu päältä avattavaan malliin.